"Viikko taas edessä", sanot, mutta pidät katseesi tiessä. Luit ajatukseni, siitä olet ihmeellinen. Joskus ajattelemme aivan samoin, siitä tiedän että kuulumme yhteen. Tulee joskus niitäkin vastaan, että olemme täysin eri mieltä. Siitä syntyy riitoja, mutta ne unohdetaan aina.
"Niinpä", vastaan ja käännyn katsomaan sinua. Silloin vilkaiset minua silmiin ja me molemmat kaipaamme jo nyt. Sen näkee katseesta.
Ennen vaivaannuit aina, kun katselin sinua. Kysyit heti "mitä" ja kuulostit hieman pelokkaalta. Sanoin aina hellästi, rauhoitellen "ei mitään" ja jatkoin hetken katsomistani. Nykyään se ei enää häiritse sinua. Katsot jopa takaisin, hieman tutkiskellen. Sitä olen halunnutkin, että katselet minua. Sinun pitäisi ihailla minua, niin kuin silloin aluksi.
Siitä saadaan sitten riita tähän matkaan. Et halua, että kosken sinuun kun ajat. Minä suutun, vaikenen. Et ala lepytellä niin kuin minä aina sinua lepytän. Ei, vaikenet myös ja niin me kiukuttelemme. Taas turhasta, kyllä sinä minuun vielä kosket, vaikka sanon ettet halua minua kuin ennen.
"Kuherruskuukausi on ohi", töksäytät tylsistyneenä.
"Nyt ollaan arjessa", jatkat etkä kuulosta surulliselta. Minä tulen siitä surulliseksi ja siksi alan väittää vastaan. Se helpottaa eron hetkeä. Viikon ero, taas.
Viikon päästä erosimme lopullisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti