Olen vielä pieni sotilas, liian pieni selviämään sodasta. Seison joukon keskellä, ihmiset elämää vastaan. Elämä on raaka vastustaja, jolla on apunaan uskottomat, itsekeskeiset ja silkat paskiaiset. He huutavat kirosanoja ja nauravat meille. He seisovat kiiltävissä haarniskoissaan toisella puolen, välissämme vain sata metriä tasaista tannerta. Heillä on miekat, keihäät ja jousipyssyt.
Meitä ihmisiä on monia. Seisomme heikoissa haarniskoissamme elämän sotilaita vastaan ja tärisemme pelosta. Vain koska tiedämme ettemme voi voittaa. Meillä on vain toisemme, aseenamme vain miekat. Syöksymme miekka pystyssä elämää vastaan, mutta emme kohota sitä tarpeeksi. Elämän sotilaat iskevät ylemmäs, suoraan sydämeen ja vievät meiltä kaiken. He vievät elämämme.
Olen sotilaista se pienin, ryysyisissä vaatteissani, pienen tikarini kanssa ilman haarniskaa. Kaikki tietävät, että tulen kuolemaan tässä taistelussa. En ole kyllin vahva. Syöksymme huutaen raivolla elämää vastaan. Totta, tiedämme että emme voi voittaa, mutta olemme sotilaita. Meidän on taisteltava, koska muuta emme voi. Ehkä osa meistä vain haavoittuu. Pienin sotilas tallautuu jalkoihin.
(Kuva: https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgdFvJU2bhXYxcS7llJchlUUej47z0XjhaOpVJHgG_YEeP_HNYI3vlpJyv8O0aRV-uJoOg0TfhXckE9Xf7_2XoA5V76AALSrJqIe__5dzgZlrSvTlztx3VNQpnRm9jTmFs84_hfIjR9qSw/s400/taistelu2.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti